Ajankohtaista



Sukukokouksen jälkeen.



Kiitos vielä kerran kaikille sukukokoukseemme Helsingissä
osallistuneille. Teitte yhteisestä tapahtumastamme miellyttävän tilaisuuden.
Oli mukava nähdä teidät kaikki ja mukava jutellakin. Kaikkien kanssa en ehkä
päässyt sanalle, mutta seuraavalla kerralla sitten.



Kiitos Tapio Ala-Nissilälle mielenkiintoisesta
juhlaesitelmästä. Nyt tiedämme, mihin suuntaan tietojenkäsittelyvälineet ovat kehittymässä ja senkin, että suomalaiset
tutkijat ovat sitä eturintamassa viemässä eteenpäin.



Kiitos myös kokousväelle asioiden ripeästä käsittelystä.
Sain vielä jatkopestin puheenjohtajaksi, mutta toivon, uskon ja odotan, että
kolmen vuoden päästä sukuseuraa johtaa minua nuorempi asioihin antaumuksella
paneutuva uusi puheenjohtaja.



Hallitukseen valittiin lisäkseni Elina Hopiavuori,
Aija-Riitta Lehtimäki, Marja Mäkelä, Anu Torkkeli ja Kirsi Vainio.
Varajäseniksi valittiin Olli Ala-Nissilä ja Anna Järvineva.



Hyväksyimme muutoksia sääntöihimme, jotka nyt vastaavat
sukuseurojen tuoreimpia mallisääntöjä. Tärkeimmät muutokset koskevat
hallituksen kokoonpanoa. Päätimme, että siihen valitaan puheenjohtajan lisäksi
viisi varsinaista ja kaksi varajäsentä. Toiveena on, että siihen saataisiin
edustus kaikista sukuhaaroista.



Keskustelimme seuraavasta sukukokouksesta, joka uusien
sääntöjemme mukaan pidetään kolmen vuoden päästä. Tukholman-risteily sai
kannatusta, mutta muitakin ehdotuksia ehtii toki vielä tehdä ja ne otetaan
ilomielin vastaan.



Arpajaisemme tuottivat puhdasta tuloa 152,10 euroa.
Kiitän Varsinais-Suomen Auto-Centeriä ja
muita palkinnon lahjoittaneita sekä arvan ostaneita ja onnittelen kaikkia
voittajia.



Peruskorjattuun Eduskuntataloon pääsimme vajaan puolen
tunnin jonotuksen jälkeen. Käteltyämme puhemies Maria Lohelaa nautimme kahvin
ja Vironperän kakkua Eduskunnan kahviossa. Taloa ja tiloja katsellessa voi
todeta, että kyllä on paikat pantu hienoon kuntoon. Lopuksi pääsimme
vertailemaan eduskuntaryhmien tarjoamia karamellejä ja muuta tarjoilua aulassa
ennen siirtymistämme Kansallismuseoon.



Suomi 100 –teeman alla tutustuimme edustavaan
valokuvanäyttelyyn, jossa esiteltiin kansamme elämää eri vuosikymmenillä. Vielä
ihastelimme museon muitakin kokoelmia ja taisivatpa jotkut löytää kotiin
vietävääkin – tosin maksua vastaan. Kiitokset Varsinais-Suomen Auto-Centerille,
joka sponsoroi museokäyntimme.



Toivotan kaikille suvun jäsenille mitä parhainta syksyä ja
talvea. Pidetään yhteyttä Facebookin kautta ja muillakin tavoin seuraavaa
tapaamistamme odotellessa.



Heikki Ala-Nissilä pj.